Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

kasvattimyynti

Tervetuloa

Ruuvalli on vuonna 2016 perustettu harrastetalli, joka sijoittuu kuviitteelliseen  Etelä- suomeen, maaseudulle. Ruuvallin toimintaan kuuluu pienimuotoinen kasvatus, muttei varsinaista kasvatusrotua ole. Tallin tärkeimmäksi toimintamuodoksi voisi kuitenkin sanoa olevan -hyvän kodin antaminen hevoselle, jokainen tallissamme asuva hevonen saa kunnialla luvatun rakastavan & loppuelämänkodin. Ruuvallin käytäntöihin kuuluu myös hevosten kilpailuttaminen, omalla ja rauhallisella ajallaan. Talli on pääosin suomenhevosiin-ja poneihin kallistunut, mutta Ruuvalliin on tervettullut minkä rodun-edustaja tahansa.    

Idea tähän talliin lähti ihan puskista, miljoonilla sivuilla olevat hevoseni tarvitsisivat jotain
järsestystä ja huomiota - samalla yksi sivuni kätki muutaman suokin. Olen jo todella kauan pohtinut tallia, joka edes jotenkin yhdistyisi suomenhevosiin. Ensinmäistä kertaa suokkejen kanssa yritin aloittaa vuonna 2014 - mutta innostus lopahti täysin. Tälläkertaa kun yksityistallille niitä suokkareita päätyi - syttyi rakkaus, jota olin odottanut. Ja nyt tässä ollaan, värikkään hevosjoukon kanssa ..uusina kavereina suokit! 

Ruuvallin ylläpitäjä Pinja VRL-13811 // RUUV7448

Suositellen
Adina (YT)
Kittilä
Narnia

Elven Lands
Riekontorppa
Nuppulanharjun

Invidia (klinikkana)

Yhteydenotto
sähköposti
VRL-13811




 

Päivityksiä

15.03.2018 
Sivuja päivitelty ahkerasti, hevosten sivuja siivottu sekä parit konit kisoihin heitetty. Nyt keväällä olen ollut kovin hiljainen ja muutenkin tallieni toiminta pysähtynyt. Kuitenkin tässä ollaan hissukseen palailtu sivujen pariin! 

Suomenhevoskantakirja
Virtuaaliset Suomenratsut
Estevarsojen Laatuarvostelu
Kouluvarsojen ja nuorten laatuarvostelu
 

 

VIRTUAALITALLI // VIRTUAALIHEVONEN

Ulkoasu © 2016 H02877 | Ulkoasun kuvat © Cherie (kuva1, kuva2 ja kuva3 / CC 2.0 BY-NC)

©2018 Ruuvalli - suntuubi.com